Katsoin tiistaina Elämä Pelissä -sarjaa, jossa sanottiin viisaasti, että meillä on monta persoonaa, mutta sisällämme on silti yksi ydinminä. Ja siihen ydinminään rakastumme toisessa.

Meri on yksi suuri meri. Mutta siinä on satabiljoonittain pisaroita, aaltoja, tyrskyjä ja tyyntä. Se on vähän kuin nainen. Naisella voi olla monia eri rooleja, riippuen tilanteesta ja ympäristöstä. Ja miten hän määrittelee itsensä, vaihtelee varmasti päivästä, mielialasta ja fiiliksestä toiseen.

Yksi määrittely itselleni on tuo eronnut nainen. En ole ollut avioliitossa, joten virallisesti en kai edes eronnut. Mutta asuin 10 vuotta avoliitossa, josta erosin parisen vuotta sitten. Kolmenkympin kriisi kai. Ajatus, että elämässä on oltava jotain muutakin, ei kai se aina voi olla vain tätä samaa. Unelma, että minä pärjään myös yksin. Minä en tarvitse ketään kannattelemaan itseäni.

Eronnut nainen.

Opin eron jälkeen sinkkuudesta, yksinolosta, yksinäisyydestä ja rakkaudesta paljon. Ja opin joka päivä lisää.

En silloin nähnyt polkuani, kuten en nytkään, mitä tulevaisuus tuo. Tein vain valinnan yksi kerrallaan, otin askeleen haluamaani suuntaan. Ja tänne se on minut tuonut. Elän nyt kolmatta pidempää suhdetta. Ensin oli se toooosi pitkä, sitten melkein vuosi ja nyt olen tapaillut miestä vähän yli puoli vuotta. Voisi kai sanoa, että olen parisuhteessa taas. Vaikka toisaalta tätä on itse hankala määritellä  - koska asumme erillämme ja hänellä on lapsi, joka on hänen luonaan vuoroviikoittain. Olen kai tavallaan myös silloin äitipuolikin nykyisin. Iskän tyttökaveri tosin kuullostaa vielä sopivammalta.

Olen ollut surullinen eronnut nainen, välillä ajatellut, että olen menettänyt kaiken ja en koskaan saa enää mitään siitä onnesta takaisin, mitä silloin joskus oli. Mutta suohon ei voi jäädä rämpimään. Ylöspäin ja uusia haasteita kohti! Aika näyttää miten meille tässä käy, saavutanko tämän(kään) miehen kanssa niitä unelmia ja haaveita, mitkä sydämessäni itää. Vai joudunko kulkemaan aina yksin, eronnut nainen.