Se eka poikakaveri tarttui nuorena mukaan ja avoliittoamme kesti siis sen yli 10 vuotta. Siksi opinkin elämään tiiviissä parisuhteessa, asuimme yhdessä, meillä oli yhteiset kiinnostuksen kohteet, olimme toistemme parhaita ystäviä. Näin jälkikäteen ajateltuna liiankin tiivis suhde. Muttei silloin ollut mitään tietoa mistään muustakaan. Olimme erottamattomat.

Kunnes erosimme...

Itse sinkkuus ja yksin jääminen meni sisulla, minä selviän ja pärjään yksinkin. Mutta nämä myöhemmät parisuhteet... On todella vaikea olla odottamatta sitä, mitä meillä joskus hänen kanssaan oli. Kun on tottunut siihen, että parisuhde on sitä, että on toisen paras ystävä, nukkuu lähes joka yö yhdessä, kertoo kaiken kumppanilleen. On vaikea kun sitä ei enää voi toisen kanssa tehdä. Kun pitää antaa hirveästi toiselle sitä tilaa. (Mennyttä ei saisi muistella, mutta olen kuin Pavlovin koira, ehdollistettu tietynlaiseen parisuhdemalliin, josta pois opettelu on vaikeaa....)

Muutenkin näin uusperheen alussa kaipaisi paljon sitä toista, sitä yhteensulautumista, hyväksyntää ja kunnioitusta. Sitä hyvää, mikä saa tämän kaiken sen arvoiseksi. Mutta sitä huomaa, että sillä ajaa toisen vain kauemmas. Mitä enemmän minä meille yhteistä tulevaisuutta suunnittelen, sitä kauemmas hän karkaa. Joten!

Täytyy siis hankkia elämä :-D Hanki elämä bitch!

Eli, kun olin sinkku ja yksin olin oikein onnellinen. Jopa ajattelin, että en koskaan haluakaan enää ketään tähän sotkemaan ihanaa rauhan tilaani. Eli ongelmani ei ole se, ettenkö osaisi olla yksin. Ongelma on se, etten osaa olla yksin parisuhteessa.

Mutta mistä sitä elämän hankkii, sellaisen mikä soveltuisi uusperhearjen rinnalle? Missä ei olisi mitään syntistä, eli siihen tuskin kuuluu esim. tinder-treffailu (vitsi vitsi) ja mikä tuntuisi itsestä siltä, että jaksaa tällaista "etäisempää suhdetta" uuden miehen kanssa. Hirveästi pitäisi saada sisältöä elämään. Uutta ja innostavaa.

Harmi vaan kun minulle juuri tuo rakkaus ja rakastaminen on sitä ihaninta elämässä, ihaninta sisältöä. Olen huomannut, että ei saisi olla, mies ahdistuu siitä. Täytyy keksiä jotain muuta. Mutta mitä, hanki elämä, mutta mistä?